Hiihtäjät Kilpisjärvellä ja Paraksella

Matti Huotari korkeuksissa. Taustalla Norjan Paras -tunturi.

Viime talvena olimme pitkän matkan hiihdossa Keski-Euroopassa. Matti sanoi – kesällä Parakselle. Kilpisjärveltä ja Kolmen valtakunnan rajapyykiltä näkyy Norjan Paras tunturi, korkeus 1419 metriä.

Matti sanoi – kaikki on sujunut hyvin muutamana talvena Worldloppet hiihdoissa. Jospa lähtisimme tulevana kesänä Norjan puolelle kokeilemaan tunturionnea.

Syyskuussa, viikko Ruskamaratonin jälkeen tulimme Kilpisjärvelle. Aamulla aikaisin taksilla tien päähän Signaldaleniin,  Rognliin. Muistan nimen 1970 – luvulta, mm. sieltä sai silloin avaimen Norjan tupiin.

Lähdimme nousemaan ylämäkeä. Nousua tuntui riittävän. Meni kauan ennen kuin puut loppuivat. Paras pysyi rinnalla pilvessä. Pitkän kiven luona otimme kuvia. Tuuli kylmästi. Vapaaehtoisia kuvanottajia ei oikein löytynyt. Kaikilla taisi olla kiire eteenpäin.

Viimein saavuimme Gappohytalle,  tavoittteena  vanha Gappohytta.. Vanha tupa tuntui olevan varattu. Niinpä majoituimme uuteen.

Tämän kirjoittajalla taisi olla majasuunnat  – oliko vähän missä lienee. Tottunut vanhassa tuvassa maisemiin, etelän puolen ikkunoista näkyi Paras.

Ruotsin kaksihuippuinen Pältsa,  puhumattakaan muista huipuista ja uudessa tuvassa kaikki oli päinvastoin.

Iltapäivällä ajattelimme nousua jollekin huipulle.  Paraksen huippu näkyi pilvessä. Sää selkeni. Niinpä lähdimme  tavoittelemaan nousua Norjan Parakselle. Paras näyttää olevan lähellä, mutta sinne on matkaa.

Viimein tulimme  jyrkän alle. Alkunousu sujui hyvin – kivikossa. Puolivälissä alkoi kivien päällä olla uutta lunta.

Sai tosissaan punnertaa kiven yli. Nelinkontin. Siihen puuskittainen tuuli. Jos oikaisi kädet suoraksi tuntui tuuli vievän mennessään. Jokainen mietti,  miten eteenpäin.  Tuuli yltyi  noustessa. Sumua tuntui olevan riittävästi. Päätimme, että  laskeudumme alas, vaikka huippu näkyi. Se oli niin lähellä, mutta toivottoman kaukana.

Alastulo sujui hitaasti. Varman päälle. Hitaasti kiiruhtaen.

Pieni askel liikkuvan lumisen kiven päälle. Hyvällä tuurilla ja tunturionnella, hitaus päällimmäisenä. Alastulo – nyt se sujui jotenkin hallitusti.

Vielä hengissä. Hitaasti, mutta varmasti saavuimme loivalle osuudelle.

Viime kesänä Matti pääsi samaan paikkaan. Sää oli hyvä. Kun ei päässyt, oli luovuttava. Siitä jouduin, palaamaan. Nyt laskettelimme alamäkeä. Tuntui viettävän riittävästi. Jalat sen sanoivat. Jatkoimme paluumatkaa.

Pääsimme  alaspäin paikkaan, mistä varsinainen nousu Parakselle alkoi. Nousua ylöspäin oli tullut sinä päivänä alle 1400 metriä. Alastuloakin siis riittävästi.

Loppu Gappohytalle sujui jotenkin, väliin tuntui aika hiljaiselta. Asiaa ei ollut. Tulimme kuitenkin. Ilta alkoi tuntua. Nousua saatiin, laskusta puhumattakaan.

Aamun suunnitelmat olivat edessä  Olo tuntui vähän hitaalta. Kohti  Nörjan Goldahyttaa, Ohitimme vedenhakupaikan. Siitä tunturipolkua kohti talvista kelkkareittiä. Ison kiven luona jatkoimme eteenpäin. Taukoja sai pitää.

Jostain syystä matka edistyi hitaammin kuin eilen. Saavuimme joelle. Pidimme  tuulessa  oikean tauon. Katselimme Parasta, tai katseliko Paras meitä.

Siitä eteenpäin kysyttiin takajalkoja. Pari jyrkkää nousua, tosin lyhyttä. Sitten loivaa nousua eteenpäin, saavutimme vedenjakajan.  Viimein pienen joen yli. Istuimme tunturin lähellä. Katsoimme Goldajärveä. Saimme kokea tunturien taian.

Läpi tunturikoivikon, tulimme joelle, Goldajärven rannalle. Tästä hiihtäjät menivät viime keväänä kohti kelkkareittiä. Joella hanki kantoi.

Goldahytta lähestyi. Vanhempi maja oli tyhjä, majoituimme siihen. Teuvo kävi kuvaamassa majaa, missä Norjan kuningaspari yöpyi syyskuussa 1993.

Aamulla kohti Kolmen pyykkiä. Pilvet olivat matalalla. Tulimme pyykille. Jatkoimme Kuohkimajärven autiotuvalle. Keväällä  hiihtokelien aikaan siellä tehtiin remonttia. Nyt kaikki  näytti uudelta ja tilavalta.

Jatkoimme  Norjan ja Suomen rajaa kohti Pikku Mallaa. Lämmintä riitti noustessa, ylämäki tuntui…

Tulimme Kitsin putoukselle. Putous näkyy Kilpisjärvelle. Niin kesällä, kuin talvella. Itse putous näkyi pilven läpi. Putouksen ääni kuului.

Pääsimme  tunturiylängölle. Vastaan tuli vaeltajia. Ensimmäisenä käveli rouva pieni reppu selässä.

Hän sanoi – tavoite Iso Malla. Seuraava vaeltaja sanoi – Hänellä on ikää 80 vuotta. Muutkin olivat yli 70 kymppisiä.

He kertoivat, tavoitteena muutaman päivän päästä Saanan huippu. Korkeuseroa yli 500 metriä: Huipulla ollaan puolivälissä. Alamäki on vielä edessä.

Vuosia sitten tapasin Saanalla rouvan ja kolme lasta. kaksi käveli, Nuorinta rouva kantoi sylissä. Oliko ikää kolme vuotta. Hän sanoi – kauan tästä on haaveiltu.

Matka jatkui kohti Siilasjärveä. Vielä saimme taiteilla  kivien ylittämistä ennen Siilasjoen siltaa ja nousu järvelle.

Rinkan kanssa vaellus päättyi sinne. Tämän kirjoittaja nousi aamulla Eskeliseen = linja-autoon, kohti etelää. Matka tosi Lapista Lappiin.

MATTI HUOTARI

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.