Valtuusto on sen näköinen kuin kuntalaiset halusivat

Kohta on aikaa selata taas lehtiäkin, sillä Ahti Korvasen nelivuotiskausi valtuuston johdossa on päättymässä. Samoin päättyy hänen 28. vuosi kunnallispolitiikassa. Tammikuussa alkaa kahdeksas valtuustokausi.

Sodankylän sosiaalidemokraattien kannalta taannoisessa kuntavaalituloksessa ei ole hurraamista. 280 entistä demariäänestäjää liputti äänestyskopissa muiden puolesta ja valtuustopaikkojen määrä putosi kahdella. Jäljelle jäi kaksi. Ääniä tuli vaivoin vähän päälle 300.

Demareitten nokkamiestä, valtuuston puheenjohtaja Ahti Korvasta ei naurata. Miten tässä näin pääsi käymään?

-Ei tässä näin pitänyt käydä, mutta näin kävi. Kuntalaiset ovat sanansa sanoneet. Valtuusto on sen näköinen kuin kuntalaiset ovat halunneet, pohtii Ahti Korvanen suoraan.

-Demareiden äänimäärä putosi 280 eli suurin piirtein saman verran kuin Karkkolan Sakari sai edellisissä vaaleissa ääniä. Nyt hän ei ollut ehdolla. Ehdokkaita oli muutenkin hyvin hankala saada ja kyllähän se kokonaispotissa sitten näkyi, hän jatkaa.

Korvasen mukaan demarit hävisivät vaalit oikeastaan koko Lapissa. Vaalitulos oli huonompi kuin koskaan aikaisemmin. Ahti arvioi, että SDP:n valtakunnan politiikka oli koko vaalikauden etelä- ja kaupunkikeskeistä. Reuna-alueet kärsivät tällaisesta keskittyneestä politiikasta.

Kostautuiko puheenjohtajuus?

Oman asemansa vaikutusta heikkoon vaalitulokseen Ahti Korvanen miettii avoimesti. Kostautuiko valtuuston puheenjohtajana toimiminen demareille, kun lopullista valtaa Sodankylässä kuitenkin käytti Keskusta?

Ainakaan se ei näy Ahti Korvasen henkilökohtaisessa äänimäärässä. Kuntavaaleissa häntä on aina äänestänyt 120 – 170 kuntalaista. Nyt ääniä tuli 117, joten puheenjohtajuus ei ollut se tärkeä tekijä, joka toi lunta tupaan.

Koko nelivuotiskauden valtuuston johdossa toiminut Korvanen sanoo saaneensa hyvin paljon myönteistä  palautetta kuntalaisilta työstään.

Ja työtä Korvanen puheenjohtajana on todella tehnyt. Neljän vuoden aikana hän on osallistunut lukemattomiin pienempiin ja isompiin tilaisuuksiin sitä mukaan, kun niihin on pyydetty ja paikan päälle on vain suinkin ehditty.

Voimaa kotikunnan edustamisesta

Ahti Korvasen voi sanoa suhtautuneen luottamustehtäväänsä antaumuksella.

-Valtuuston puheenjohtajuus varsinkin pienen ryhmän edustajalle on harvinaista herkkua. Se on suuri tehtävä ja siksi se pitää hoitaa kunnolla. Olen pitänyt tehtävästä hyvin paljon ja olenkin nelivuotiskauteen erittäin tyytyväinen, hän toteaa.

-Jos puheenjohtajuus olisi vain nuijan kopistelua valtuustosalissa, en varmaankaan olisi jaksanut näin hyvin. Mutta voimaa on tullut siitä, että olen saanut edustaa kotikuntaa Sodankylää ympäri Suomea ja eripuolilla maailmaakin, hän jatkaa

Ahti Korvanen kuitenkin tunnustaa rehellisesti, ettei valtuuston puheenjohtajuus silti koko ajan ole ollut yhtä juhlaa ja ruusuilla tanssimista. Uupumusta tehtävään oli havaittavissa jossain vaiheessa.

-Erääseen viikkoon sisältyi matka Helsinkiin ja edustus siellä. Sitten mentiin Saariselälle ja seuraavana päivänä matkustettiin Murmanskiin ja taas takaisin. Perjantaina piti lähteä Brysseliin, mutta silloin jouduin ilmoittamaan, että jättäydyn pois. Väsymys voitti, naurahtaa puheenjohtaja.

Juhlaa eivät ole olleet myöskään ne negatiiviset tapahtumat, joista pari on jäänyt mieleen nelivuotiskaudelta. Toiseksi Ahti Korvanen nimeää kunnanhallituksen erottamisjupakan sen puheenjohtajan vaihtamiseksi. Prosessi otti valtuuston puheenjohtajalla koville, sillä peli oli raakaa eikä virheisiin ollut varaa.

Toinen mieleen jäänyt ikävä tapahtuma oli Rovaniemen hallinto-oikeuteen tehty valitus epäillystä valtuuston menettelytapavirheestä, jonka suullinen oikeudenkäynti pidettiin Sodankylässä. Oikeus totesi, ettei virhettä tapahtunut, mutta tapahtuneesta ei jäänyt mukava maku.

Kahdeksas kausi käyntiin

Ahti Korvanen on pitkän linjan poliitikko sanan varsinaisessa merkityksessä. 28. vuosi kunnalliselämässä lähentelee loppuaan. Valtuustoon hänet valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1984. 24 vuotta hän on osallistunut kunnanhallituksen työskentelyyn jäsenenä, varapuheenjohtajana tai valtuuston puheenjohtajana. Tammikuussa alkaa Korvasen kahdeksas valtuustokausi.

-Jos vaalitulosta on kunnioittaminen niin nyt ei taida olla asiaa enää kunnanhallituksen pöydän ympärille eikä sen paremmin lautakuntiinkaan. Paitsi suurimpiin, 11 paikkaisiin sivistys- ja perusturvalautakuntiin, ellei hallintouudistuksessa paikkamääriä sitten pudoteta yhdeksään.

-Toivottavaahan se olisi, että isoissa lautakunnissa valtuusto olisi kokonaisuutena edustettuna pienet ryhmät mukaan lukien. Olen edelleen kiinnostunut luottamustehtävistä, jotka kohdalleni osuvat, toteaa Sodankylän kunnalliselämän konkari.

Kommentoi

Warning: Undefined variable $user_ID in /home/sodank1/www.sodankylanverkkolehti.fi/wp-content/themes/SV/comments.php on line 50

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.