Petkulan pronssimiekat ajalta ennen ajanlaskun alkua

Ylä olevan uutisen johdosta valtionarkeologi kirjoitti Oulun läänin kuvernöörille pyytäen häntä toimittamaan asiasta lisätietoja. Kuvernööri lähetti jo elokuun puolivälissä Sodankylän länsipiirin nimismiehen Gummeruksen löytöpaikalle hankkimaan täydennystietoja sanomalehtiuutiseen.

Nimismiehen selvityskirjeen mukaan löytöpaikka oli Kitisenjoen Vajukosken länsirannalla Petkulan jakokunnan jakamattomalla metsämaalla. Maa oli siinä louhikkoista kangasta. Ensimmäinen miekka oli paljastunut, kun Juho Harju oli kaatuessaan rikkonut sammalpeitteen maan pinnalla. Seuraavat miekat olivat ensimmäisestä kahden metrin säteellä.

Nimismies Gummerus oli saanut miekat haltuunsa ja lähetti ne kirjeen mukana Muinaistieteelliselle Toimikunnalle. Koska löytö oli siihen asti suurin pronssikautinen todiste pohjoismaiden varhaismetallikautisista oloista, miekat lunastettiin syyskuun lopussa 200 markan hinnasta Valtion Historiallisen Museon Kokoelmiin.

Pronssisia skandinaavisia miekkoja

Kaikki neljä miekkaa on valettu pronssista. Niiden pituus vaihtelee 62 ja 70 cm:n välillä. Löydettäessä oli kaksi miekkaa vahingoittunut. Yhden miekoista oli löytäjä taittanut, koska oli halunnut tietää, mistä metallista oli kyse.

Miekkojen säilät ovat suorat, kahvoista on jäljellä vain ruodot ja kahvan päätehelat. Kädensijat ovat olleet luusta tai puusta valmistettuja ja näin maatuneet aikojen kuluessa. Ruodon ympärillä oli vielä jälkiä hartsista. Pronssihelan ja hartsin avulla kahva on pysynyt kiinni ruodossa.

Päätyheloissa on viivakoristelua, mutta säilissä vain kahdessa on koristelua.

Toisessa koristellussa miekassa on ornamentaalinen tyylitelty eläinkuvio, ns. S-eläimet. Tämä kuvio sitoo miekan hyvin vankasti Skandinavian nuorempaan pronssikauteen. Miekat ovat todennäköisimmin keskiruotsalaisia ja ajoittuvat ikähaarukkaan 800 – 700 eKr.

Kauppiaan kätkö vai uhri seidalle

Vuonna 1907 arkeologi A. M. Tallgren suoritti paikalla kaivauksen, mutta tulos jäi negatiiviseksi. Löytöpaikalta ei löydetty merkkejä asutuksesta, hautauksesta tai uhrauksestakaan. Vuonna 1979 yritettiin uudelleen. Markku Torvisen johtamat tarkastustutkimukset koekaivauksineen eivät nytkään tuoneet mitään uutta päivänvaloon.

Löytöolosuhteista ja löydöistä voidaan päätellä, että kyseessä ei voi olla hauta. Pronssikaudella oli kuitenkin yleistä kätkeä tavaroita maahan suojaan viholliselta tai muulta pahantekijältä.

Kauppiaan esinevarastot sisälsivät kuitenkin hyvin monenlaisia käyttämättömiä esineitä. Ja tuskin kukaan olisi säilönyt omia miekkojaan maahan näinä epävarmoina aikoina. Ja koska miekat eivät kuitenkaan olleet aivan samassa kohdassa vaan ripoteltuna, niin uhri jumalalle olisi todennäköisintä.

Kätkön tarkoitus jää arvelujen varaan, etenkin kun kätköpaikka on sittemmin tuhoutunut Vajukosken voimalaa rakennettaessa.

Reitin varrella

Sodankylän Petkulan miekkalöytö kuten myös mm. Inarin Lusmasaaren pronssirikas kätkö ovat osoituksia siitä, että skandinaavien ja Lapin välillä on ollut yhteyksiä jo pronssikaudella. Nämä Lapin löydöt luonnostavat rajaa, johon asti skandinaavinen kulttuurivaikutus idässä ja pohjoisessa ainakin ulottui.

Lapin joet ovat toimineet kulkureitteinä kauppiaille ja mahdollisille muille retkikunnille. Reitit ovat kulkeneet Pohjanlahdelta suuria jokia pitkin Inarinjärvelle ja sieltä aina Jäämeren rantaan saakka.

EIJA SIREN

Lähteet:

Aimo Kehusmaa – Samuli Onnela, Suur-Sodankylän historia 1, Jyväskylä 1995.

Unto Salo, Pronssikausi ja rautakauden alku, Suomen historia 1, Espoo, 1985

A.M.Tallgren, Tärkeä pronssikauden löytö Sodankylästä. SM-FM 1906. Helsinki, 1906.

Louhi-lehti, 17.6.1906.