Eelis Apukka pelastui Neuvosto-Venäjältä täpärästi

Eelis Apukka ja Akseli Paarman keskustelevat Sodankylän kunnallispolitiikasta sunnuntai-illan ratoksi. Kuva on 1950-luvulta ja otettu nähtävästi Akseli Paarmanin kotona.

Eelis Apukalla kävi parempi tuuri kuin hän ikinä loppuvuodesta 1934 tiesi. Karkaamalla Neuvostoliitosta Suomeen hän pelastui tuholta viime tipassa. Pari kuukautta hänen lähtönsä jälkeen Neuvosto-Venäjällä käynnistyivät puhdistukset, jotka tuhosivat vähänkin merkittävämmässä asemassa olleet suomalaiset lähes viimeistä miestä myöten.

Sodankyläläinen Eelis Apukka, entiseltä nimeltään Eelis Mattila, olisi kuulunut tähän ryhmään vuoren varmasti. Hän toimi Neuvosto-Karjalassa kollektiivitalouden kirjanpitäjänä ja puheenjohtajana. Hän piti luentoja poliittisessa opintopiirissä, johti Osoaviahim- ja Mopr –järjestöjä paikallisittain ja oli kaikin puolin toimelias kommunisti.

Suomalaisessa tiedustelussa hänenlaistaan henkilöä kutsuttiin ”orgaaniksi”,  joka tarkoittaa vakiintunutta, jonkinlaisiin luottamustoimiin päässyttä kommunistia. Eelis Apukkaa pidettiin Neuvosto-Karjalassa 1930-luvulla täysverisenä bolševikkina. Hän istui aatteensa vuoksi suomalaisessa vankilassa kahteen eri otteeseen.

18-vuotiaana SKP:n jäseneksi

Eelis Apukka oli luokkatietoinen mies nuoruudestaan lukien. Sattasen työväenyhdistykseen hän liittyi jo 16-vuotiaana. Täysikäisyyden kynnyksellä hän oli perustamassa Sattaseen ja kirkonkylään Suomen puuteollisuustyöväen paikallisosastoja. Näitä osastoja hän perusti myöhemmin useisiin muihinkin kyliin. Parikymppisenä hänestä tuli Voimistelu- ja urheiluseura Rajun puheenjohtajana.

Näihin aikoihin Eelis Apukka ryhtyi kokeilemaan myös poliittisen toiminnan laillisuuden rajoja henkilökohtaisella tasolla. Ensimmäiset vakavat ristiriidat viranomaisten kanssa syntyivät kesällä 1928 hänen jäätyä toverinsa kanssa kiinni illegaalin Suomen Kommunistisen Puolueen julistuksien levittämisestä kirkonkylässä.

Kuulusteluissa Eelis Apukka luonnollisesti kielsi kaikki yhteytensä SKP:een. Myöhemmin on pidetty täysin selvänä, että hän oli SKP:n jäsen jo 20-luvun lopulla. Luultavimmin hän liittyi puolueeseen heti tultuaan täysikäiseksi. Julistusten levittämisjupakka oli käännekohta nuoren Apukan silloisessa poliittisessa toiminnassa.

Tapahtumat etenivät siten, että Eelis Apukka sai kuriirin välityksellä Sodankylään nipun julisteita, jotka oli allekirjoittanut SKP:n pohjoinen piiri ja sen sotilasjaosto. Nuoren kommunistin tehtäväksi tuli julistusten levittäminen puhelinpylväisiin, seiniin ja paikkoihin, joista ihmiset niitä lukisivat.

17.heinäkuuta vastaisena yönä Apukka yhdessä ystävänsä Veikko Kemppaisen kanssa pani toimeksi. Pahaksi onneksi kesäyössä on usein paljon silmäpareja, jotka seuraavat. Nuoriso oli silloinkin viettämässä kesäyötään Karjalammella ja niinpä Nestori Piekkari, Uuno Uusitalo, Ida Tönning sekä sisarukset Helmi ja Martta Paananen sattuivat paikalle nähden, että Apukka naputteli pylväisiin vallankumouksellisia julistuksia ja Kemppainen piti vieressä vahtia.

Keskeinen maanalainen toimija

Etsivä Keskuspoliisi tutki tapauksen tarkoin ja teki miesten luona kotietsinnätkin löytämättä silti mitään raskauttavampaa. Erään kirjeen poliisi kuitenkin löysi ja se oli Apukan kannalta hankalasävyinen. Siinä hänen entinen naapurinsa Ilmari Niemimäki kertoi kuulumisia Terijoelta, missä hän oli suorittamassa varusmiespalvelusta P.P.P.1:ssa.

Etsivä Keskuspoliisin tiedot kertoivat, että Niemimäki olisi osallistunut aikaisemmin SKP:n sotilasjaoston salaiseen toimintaan. Kirjeessä Niemimäki hehkutti kumousmielialan leviämisestä armeijassa ja EK tulkitsi kirjeen poliittiseksi raportoinniksi ja sen myötä Apukan yhdeksi keskeiseksi toimijaksi maanalaisessa järjestötyössä Pohjois-Suomessa.

Apukka ja Kemppainen asetettiin syytteeseen. He saivat vastata syytteeseen kuitenkin vapaalta jalalta. Apukka matkusti välittömästi vielä marraskuussa Helsinkiin, missä hän kirjautui oppilaaksi Työväen Akatemiaan. Hän oli kuitenkin Etsivän Keskuspoliisin seurannan alainen ja ennen kuin junan ovi ehti kolahtaa kiinni, lähti Rovaniemeltä tieto Apukan tulosta pääkaupunkiin.

Rovaniemen EK:n pääosastolle antamat tuntomerkit ovat mielenkiintoiset: Apukalla (käytettiin nimeä Mattila) on päässä harmaa lippalakki, erittäin laaja ruskea ulsteri päällä (huomiotaherättävän ruma), tummansininen puku, mustat nauhakenvät ja kalossit jaloissa.

Apukan opintomatkan merkitys ei ole avautunut myöhemmille sukupolville. Sen todellista luonnetta ei tiennyt aikoinaan Etsivä Keskuspoliisikaan. Luultavimmin kyse ei ollut pelkästään yleisluonteisen sivistyksen hankkimisesta, vaan enemmänkin tulevaan kommunistiseen puoluetoimintaan ja siinä ilmeneviin vaikeuksiin valmentautumisesta

Etappi seisahti talveksi

Eelis Apukan nopea lähtö Sodankylästä aiheutti kuitenkin ongelmia pohjoisen kommunistien toiminnassa. Yhteydet Neuvosto-Venäjälle tyrehtyivät. Tosiasia oli, että jo kesästä 1923 lähtien Sodankylän Sattasesta oli ollut säännöllinen etappiyhteys Neuvostoliiton puolelle ja takaisin.

Etapin päätekohde Suomessa oli Eelis Apukan syntymäkodissa. Siitä etappi jatkui Luirojokivarteen Lokan kylään Iivari Uusitalon (Ara-Iivarin) kotiin ja tästä eteenpäin Korvaseen ja kohti rajaa. 20- ja 30-luvuilla etappiyhteys oli erittäin vilkkaassa käytössä. Etappiyhteyksiä Neuvostoliittoon oli Suomesta toki lukuisia muitakin, mutta tätä pohjoista reittiä pidettiin turvallisempana sen kulkiessa läpi lähes asumattomien korpien.

Etappi oli seisahduksissa koko talven 1929. Tämän tiesi kohta Etsivä Keskuspoliisikin. Se ei silti voinut etappiyhteyden olemassa ololle yhtään mitään. EK:n tai muiden viranomaisten resurssit eivät  riittäneet yhteyksien katkaisemiseen. Apukan palattua takaisin kotikonnuilleen etappia ryhdyttiin välittömästi järjestelemään uudelleen aivan kuin aavistellen, että yhteyttä tarvittaisiin vielä kipeästi.

Ehtivän nuoren miehen aika riitti silti keväällä ja kesällä muuhunkin. Hän toimi Rovaniemellä ilmestyvän Pohjan Voima -lehden uutishankkijana puolisen vuotta. Löytyipä yksi Eelis Apukan laatima artikkeli myös Sodat pois –nimisestä lehdestä, joka oli SKP:n Rovaniemen paikalliskomitean julkaisema lehdykkä.

Syksyllä lehtikirjoittajaksi ja etapin huoltajaksi oli katseltava kuitenkin toinen henkilö. 25.syyskuuta Sodankylän kihlakunnanoikeus langetti Eelis Apukalle 9 kuukauden vankeusrangaistuksen vallankumouksellisen toimintaan ja valtiopetokseen yllyttämisestä. Veikko Kemppainen sai avunannosta 6 kuukautta. Valitukset hoviin ja korkeimpaan eivät auttaneet.

Jouluksi Neuvostoliittoon

Puolitoista vuotta vierähti valtion leivissä, sillä rangaistus ja armeijavelvollisuus limittyivät toisiinsa saumattomasti. Sodankylään hän palasi loppusyksystä 1931. Vakituista työtä paikkakunnalla ei ollut ja niinpä mieleen tuppasi entistä useammin ajatus Neuvosto-Venäjästä. Löytyisikö sieltä työtä ja avaimet parempaan elämään?

Se oli hyvä kysymys. Hyvin monet tutut työmiehet eri puolilla pohjoista olivat päättäneet kokeilla onneaan ja lähteneet. Eelis mietti kohtaloaan Suomessa. Tilanne ei vaikuttanut erityisen valoisalta. Hän oli tottunut kuitenkin nopeisiin päätöksiin. Keskusteltuaan vanhemman veljensä Uulan (Olavi) kanssa, veljekset päättivät yhdessä, että nyt reppu pykälään ja menoksi.

Mutta mikäpä pienessä kylässä pysyy salaisuutena, ei mikään. Heidän suunnitelmistaan sai nopeasti vihiä lähistöllä asuva Lauri Mettiäinen, joka neuvotteli veljesten kanssa ja lyöttäytyi mukaan. Miehet lähtivät tuttua reittiä kohti tuntematonta 14.joulukuuta. Lunta oli jo aikalailla.

Lokassa joukon jatkoksi pyyteli päästä vielä tuttu mies, Eemeli Laajala eikä miehillä ollut mitään sitä vastaan. Lokasta he suuntasivat kohti Korvasta ja rajan he ylittivät Tuomaan päivänä 21.joulukuuta. Tuttu Ristikentän kylä tupsahti vastaan joulun aatonaattona iltapäivästä, jolloin heidät myös pidätettiin. Joulunseutu kului matkalla Muurmanniin.

Suomalaisten metsäkolhoosiin

Pietariin, Krestyn vankilaan kävi pian Eelis Apukan tie. Siellä häntä säilöttiin kuukauden päivät, kunnes taustat oli selvitetty ja kävi komennus Andomin metsätyömaalle. Suomalaisia Andomissa oli entuudestaan paljon. Lapset ja vaimot mukaan luettuina yhteensä 114.

Andom oli metsätyökolhoosi, joka pienuudestaan huolimatta oli järjestäytynyt tuon ajan tapojen ja hengen mukaisesti. Kolhoolissa oli johtoelimet, järjestöllistä toimintaa työntekijöiden toiminnan kanavoimiseksi ja seuraamiseksi. Järjestötoiminta oli luonteeltaan poliittista, maanpuolustuksellista,  ammattiliitonomaista ja kulttuurista.

Eelis Apukka muiden suomalaisten lailla ja olosuhteiden pakottamana liittyi kaikkiin mahdollisiin järjestöihin ja pyrki myös sitä kautta tutustumaan Neuvostoyhteiskunnan toimintatapoihin. Vuosi Andomissa kului ankaran työn ja uuden opettelemisen merkeissä, kunnes kesäkuussa 1933 kaikki Andomin työläiset siirrettiin Vjetkan metsätyökolhoosiin.

Vjetkan kolhoosi oli suurempi ja kaiken puolinen yhteiskunnallinen toiminta siellä aktiivisempaa. Vjetkassa Apukka kuului ammattiliittoaktiiveihin, joiden tarkoituksena oli valvoa kaikkien työmaalla olevien työläisten työsaavutuksia ja koettaa kannustaa työläisiä uusiin ponnistuksiin suurempien työsaavutusten toteuttamiseksi.

Koulutusta aseiden käyttöön

Ammattiliittoaktiiveihin kuuluivat Vjetkassa Apukan lisäksi Toivo Nykänen, Reino Kivijärvi, Pekka Mutka, Sulo Kärkkäinen, Matti Koivukoski, Jalmari Salo, Lempi Leskinen ja Ville Honkanen. Vjetkassa työläiset harjoittelivat myös aseiden käyttöä. Se tapahtui Osoaviahim –järjestön puitteissa. ”Oso” oli eräänlainen maanpuolustusjärjestö, johon kaikki kynnelle kykenevät yleensä kuuluivat.

Vjetkan metsätyökolhoosilla ampumaharjoituksiin osallistuivat tavallisesti kaikki miehet ja useat naisistakin. ”Oson” tarkoituksena oli kasvattaa kaikista siviili-ihmisistäkin aseitten käyttöön tottuneita kommunisteja. Jäsenistön velvollisuutena oli asein lyödä kaikki Neuvostoliittoon väkivalloin tunkeutuvat viholliset.

Eelis Apukan myöhemmän kertomuksen mukaan järjestön jäsenistä muodostettaisiin tarvittaessa myös aseellisia suomalaisia iskujoukkoja, jotka avustaisivat Suomen kommunisteja siinä vaiheessa, kun he nousisivat jälleen aseelliseen vallankumoukseen maassaan.

Useat Neuvosto-Karjalasta takaisin palanneet ja Etsivän Keskuspoliisin kuulustelemat suomalaiset nimeävät Eelis Apukan yhdeksi Osoaviahim- ja Mopr-järjestöjen Vjetkan osastojen johtohenkilöihin. Samoin poliittisen opintopiirin vetovastuun kerrottiin olleen Apukalla.

EK:n kuulusteluissa Eelis Apukka ei poliittisen opintopiirin vetämistä kieltänytkään, mutta sen sijaan hän ei tunnustautunut mainittujen osastojen johtohenkilöihin. Kaksi muuta Vjetkan järjestöjen johtohahmoa olisivat olleet Toivo Nykänen ja N.N. Kivioja. Eelis Apukan mukaan hänen nimeäminen eturivin johtajakommunistiksi oli silkkaa valehtelua.

Vjetkasta löytyi elämän kumppani

Vaikka arki ja olosuhteet Vjetkan metsätyökolhoosilla olivat ankeita, mahtui näihin aikoihin Eelis Apukan elämässä ripaus romantiikkaakin. Vjetkassa hän tapasi elämänsä naisen. Hän oli nimeltä Edit Kiiskinen. Pian pariskunta ryhtyi viettämään yhdyselämää ja aikanaan Editistä tuli rouva Apukka.

Edit Kiiskinen oli ollut aiemmin naimisissa erään suomalaisen Venäjälle siirtyneen miehen kanssa, joka oli lähtenyt pakomatkalle takaisin Suomeen. Hän oli joutunut kiinni ja karkoitettu Siperiaan. Myöhemmin hänen oli onnistunut paeta Suomeen.

Edit työskenteli Vjetkassa lastenkodissa keittäjättärenä ja hänellä oli entisestä avioliitosta yksi lapsi, tytär nimeltä Iris. Edit poikkesi metsätyökolhoosin muista suomalaisista siinä, että hän oli Neuvostoliitossa työssä oman passinsa turvin. Hän palasi Suomeen laillista tietä syyskuussa 1934. Tämän jälkeisestä kirjeenvaihdosta päätellen pariskunta oli sopinut jo tuolloin, että myös Eelis palaa Suomeen, kunhan sopiva tilaisuus koittaisi.

Akseli Timonen auttoi

Huhtikuun lopussa 1934 Vjetkan suomalaisvaikuttajien ja venäläisviranomaisten välillä sattui  konflikti, jonka seurauksena neljä suomalaista vangittiin. Heidät passitettiin saman tien Pietariin Shpalernajan vankilaan. Viranomaiset syyttivät Eelis Apukkaa, Oskari Mannista, Onni Puuskaa ja Edvin Heikkistä siitä, että he olivat kehoittaneet työläisiä karkaamaan takaisin kotiin ja julkisesti kehuneet Suomen oloja paremmiksi.

Kuukauden kuluttua miehet vapautettiin, sillä syytettä ei voitu näyttää toteen. He saivat syyttömyydestään jopa todistukset ja saivat asettua asumaan Petroskoihin. Velipoika Uula jäi edelleen Vjetkaan.

Petroskoissa Eelis Apukka sai nyt yhteyden vanhaan tuttavaansa Akseli Timoseen Rovaniemen lehtiajoilta. Timonen työskenteli huomattavassa asemassa Petroskoin yleisradion esimiehenä ja hän järjesteli Apukalle työpaikan toimituksesta eräänlaisena instruktöörinä eli uutisten kerääjänä.

Tämä pesti ei kuitenkaan kestänyt kauan. Palattuaan kesälomalta heinäkuussa Apukka sai huomata lopputilin koittaneen, mutta samalla osoituksen uuteen työpaikkaan Petroskoin kirjapainon rakennustyömaalle. Vjetkan metsäkolhoosiin verrattuna Petroskoi tarjosi paljon enemmän yhteyksiä ja mahdollisuuksia elämän hallintaan ja niinpä Eeliksen mielessä alkoi pian hahmottua pakomatka takaisin Sodankylään.

Pakomatkalle junalla

Eelis oli jo Andomissa ja Vjetkassa ystävystynyt Kotkasta kotoisin olevan Oskari Mannisen kanssa. Tämä oli Suomessa ilmeisesti myös SKP:n jäsen ja toimi molemmissa kolhooseissa  erityistehtävissä. Shpalernajan reissun jälkeen Manninen ei ollut enää kurssissa viranomaisten silmissä ja hänet määrättiin sorvaajaksi Solomannin sahalle. Miehet tapasivat silti usein Petroskoissa.

Miesten pakosuunnitelma oli yksinkertaisuudessaan nerokas. He päättivät ostaa junaliput Petroskoista Kantalahteen, mistä oli asumattomien korpien kautta helpompi päästä Suomeen kuin läpi väkirikkaan Karjalan. Apukka puhui lähdöstään avoimesti samassa parakissa Kalininkatu 3:ssa asuvan Uuno Suntion kanssa ja pyysi tätä mukaankin, mutta tämä oli valmis lähtöön vasta kuukauden kuluttua.

Suntion mukaan Apukka pakkasi reppuunsa melkoisen määrän kommunistista kirjallisuutta ja sanoi tarvitsevansa kirjoja vastaisuudessa. Apukka oli puhunut, että jos hän pääsee rajan yli joutumatta heti kiinni suomalaisille rajavartioille niin hän hautaa kirjat metsään ja käy noutamassa ne pois sopivan tilaisuuden tullen.

Apukka ei ollut kertonut Suntiolle, missä tarkoituksessa hän lähtee Suomeen ja mitä kautta, mutta kartat hänellä oli mukanaan. Ennen marraskuun puolta väliä 1934 Eelis Apukka ja Oskari Manninen nousivat pohjoisen junaan eikä Suntio koskaan enää nähnyt miehiä.

”Lyö kalsulla päähän”

Karkulaiset eivät matkustaneet kuitenkaan Kantalahteen saakka, kuten olivat ilmoittaneet. He jäivät junasta jo Knäsössä ja kävelivät radanvartta 40 kilometriä pohjoiseen. Pääteltyään kartasta olevansa Alakurtin tasalla miehet kääntyivät länttä kohden ja lähtivät suunnistamaan kairan poikki.

Kelit olivat marraskuun puolivälissä kuitenkin jo armottomat. Varsinkin Manninen oli melko heikossa kunnossa. Miesten varusteet olivat huonot. Repuissa oli ruokana enää vehnäjauhoja.  Muutaman päivän harhailu lumisessa ja kylmässä korvessa teki tehtävänsä ja eräänä päivänä Manninen ei enää jaksanut nousta lyyhistyttyään näreikköön.

Mies alkoi olla pahasti paleltunut. Hän rukoili Apukkaa ottamaan kirveen ja vetelemään kalsulla päähän kärsimysten lopettamiseksi. Ampuma-aseita heillä ei ollut.

Eelis Apukka ei tähän suostunut. Hänen tilanteensa oli myös päässyt jo niin pahaksi, ettei nuotio enää syttynyt omin käsin. Viimeisenä epätoivoisena yrityksenä hän sai tulen kuivan naavakuusen oksistoon ja puu paloi soihtuna lämmittäen miehiä vähän aikaa. Se pelasti ainakin Mannisen kuolemalta.

Korkean soihdun opastamana korpeikkoon löysivät vielä samana päivänä suomalaiset rajavartijat, jotka antoivat ensiapua ja ruokaa heikoiksi käyneille miehille. Myöhemmin Oskari Mannisen toinen jalka amputoitiin paleltumisvammojen vuoksi.

Tuomio valtiopetoksen yrityksestä

Kummatkin miehet aikanaan saivat toiminnastaan Mopr- ja Osoaviahim-järjestöissä syytteet valtiopetoksen yrityksestä. Eelis Apukka tuomittiin puoleksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen. Petroskoista lähtiessään hän tiesi tuleva kohtalonsa. Hän totesi Uuno Suntiolle, että vaikka hän Suomessa joutuisi kiinni ja vankilaan, ei siellä ole sen pahempi olla kuin vapaana Venäjällä.

Eelis Apukka kärsi tuomiostaan vuoden ja 12 päivää ennen kuin silloinen oikeusministeri armahti hänet 23.marraskuuta 1936. Kolmen vuoden kuluttua alkaneeseen talvisotaan Eelis Apukka ei osallistunut rintamalla, vaan hän työskenteli aseseppänä.

Kun Apukan lähdöstä Venäjältä oli kulunut lähes tasan vuosi, vangittiin hänen auttajansa Akseli Timonen Petroskoissa. Timonen oli kotoisin Kemistä ja hän oli 20-luvulla Pohjois-Suomessa SKP:n maanalaisen toiminnan ehkä merkittävin henkilö. Neuvostoliitossa hän oli Venäjän kommunistisen puolueen jäsen.

Leningradin sotilaspiirin sotatribunaali 25.4. – 22.5.1936 tuomitsi Akseli Timosen ammuttavaksi, mutta SNTL:n Korkeimman oikeuden sotilaskollegio vaihtoi tuomion kymmeneksi vuodeksi pakkotyöhön. Timonen kesti vankileirejä kahdeksan vuotta, kunnes menehtyi toukokuussa 1944 Komissa.

Eelis Apukka jatkoi vakaumuksellista toimintaansa sotien jälkeen  SKP:n ja SKDL:n riveissä. Sodankylän kunnanvaltuutettuna ja hyvin monissa muissa kunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä hän toimi hyvin pitkään.

Sotien jälkeen kaikkia epäiltiin kaikesta. Eelis Apukkakin erotettiin SKP:n jäsenyydestä epäiltynä Ohranan kätyrinä työskentelemisestä, mutta myöhemmin anteeksipyyntöjen saattelemana hänet pyydettiin puolueeseen takaisin. Eelis Apukka kuoli Sodankylässä 1976.

TUURE NEITOLA

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.