Kersilön kevyenliikenteen väylästä

Kersilön kevyen liikenteen väylän suunnittelu ja toteutus näyttää olevan todella vielä hakusessa.  Kersilön kyläläiset ovat ainakin 35 vuoden ajan sinnikkäästi yrittäneet ajaa virkamiesten suunnittelupöydälle kevyenliikenteen väylän suunnittelun aloittamista.

Suhtautuminen hankkeeseen on ollut toki viimeisinä vuosina keskusteluissa pääsääntöisesti myönteinen virkamiesten taholta, mutta mikään ei ole liikahtanut toteuttamisen suuntaan. Itse olen kyseisen hankkeen osalta puhunut niin kunnanhallituksessa kuin valtuustossakin ja valtuutetut ovat kyllä tukeneet hanketta.

Aloitteita ja esityksiä on kunnasta lähetetty Lapin tiepiirille, Lääninhallitukseen ja Ely-keskukseen.

9.2.2011 lähetin henkilökohtaisen aloitteen Liikenneministeriöön kevyenliikenteen väylän rakentamisesta Kersilön kylän kohdalle. Ministeri Anu Vehviläinen vastasi ystävällisesti ottavansa asian selvittelyyn ja kysyi minulta lupaa lähettää saamansa kirjelmän suoraan Lapin Ely-keskukseen selvityksen saamiseksi ja näinhän siinä sitten kävi.

Lapin Elystä sain sitten lausunnon 1.4.2011. Lausunnossa todettiin, että ”Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne ja infrastruktuuri vastuualueen toiminta- ja taloussuunnitelmaan vuosille 2010 – 2014 ei ole sisällytetty kevyen liikenteen väylän (tierekisteriote 4 527 7800 528 200, 1474 m) rakentamista.

Hankeluettelossa on vuoroaan odottamassa tällä hetkellä 148 kevyen liikenteen väylähanketta. Ehdottamanne kevyen liikenteen väylän rakentaminen Kersilön kylän kohdalle on selvitettyjen joukossa sijalla 82.”

Kesällä 2011 levennettiin sitten kylän kohdalta nelostietä. 13.3.2012 Sodankylän kunnanhallitus esitti Ely-keskukselle, että Kersilön kevyenliikenteen väylän suunnittelua varten suoritettaisiin vuoden 2012 aikana ajantasainen liikenteen laskenta. Kunta sai seuraavan vastuksen Lapin ely-keskukselta:” Vt 4 liikenteenlaskenta Kersilön kylän kohdalla olevan tieosuuden osalta on suoritettu vuonna 2010. Seuraavan laskennan ajankohta on laskentakierron mukaan 2014. Lapin Ely-keskus katsoo, ettei Vt 4 liikennemäärissä ole vuoteen 2010 verrattuna tapahtunut niin merkittävää muutosta, mikä edellyttäisi laskennan aikaistamista.”

Tämän jälkeen on kunnan esityksissä ollut ministereille, avustajille, kansanedustajille ja virkamiehille nelostien parantamista koskeva osuus, joka on pitänyt sisällään myös Kersilön kevyenliikenteen väylän rakentamisen.

Tämänhetkinen tilanne on se, että huhu puheiden mukaan Liikennevirastosta on lupailtu Lapin Ely-keskukselle noin 1.7 milj. euron lisäpottia. Tähän lisärahoitukseen sisältyy sitten Kirkonkylän eteläpään ja Kersilön kevyenliikenteen väylän rakentaminen.

Tiedustelin Lapin Ely-keskukselta huhun paikkansa pitävyyttä ja sieltä vastattiin, että toistaiseksi ollaan suullisen tiedon varassa. Sen mukaan tuo raha olisi tulossa. Poikela – Soulusvisa välistä on valmis suunnitelma, mutta Kersilön suunnasta ei ole suunnitelmaa. Mitään virallista päätöstä ei ole vielä tullut, joten odotellaan rauhassa Joulupukkia, josko se ajaisi Kersilöstäkin ohi ja vilkuttaisi.

ARJA MÄKITALO

Sodankylän Keskustanaisten pj.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.