”Kissa pöydälle liian myöhään”

Pääluottamusmies Marja Salkomaan mielestä Astropolistiedon vaikeuksiin olisi pitänyt puuttua jo kauan aikaa sitten. Koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut alkavat maanantaina.
Sodankylän Jytyn pääluottamusmies Marja Salkomaan mielestä kissa nostettiin pöydälle liian myöhään Astropolistieto Oy:n vaikeuksissa. Vaikeuden alkoivat kasaantua jo paljon ennen Trafin palvelutuotannon menetystä. Pääluottamusmies on ollut kummissaan, kun Sodankylässä vain muutamat päättäjät ovat olleet huolissaan näin suuren työpaikan alasajosta. Syitä vaikenemiseen hän ei lähde arvailemaan.
-Porukka on joutunut odottelemaan liian kauan ja aivan liian vähän tiedon varassa yt-neuvottelujen alkamista. Koemme tilanteen niin, että työntekijät saavat lehtien palstoilta lukea, mitä meille kuuluu. Tiedottaminen on ollut aika heikoissa kantimissa, sanoo Marja Salkomaa suoraan.
-Tullessani myyntineuvottelijaksi yhtiöön panin huolestuneena merkille, että pienet yritysasiakkaat yksi toisensa jälkeen jättivät palvelut, kuka mistäkin syystä. Jo silloin aloin pelkäämään, että yhtiön toiminta jää liiaksi yhden kortin, Trafin varaan. Ja huonostihan siinä lopulta kävi, jatkaa Salkomaa.
Sodankylän kunnan omistamassa Astropolistieto Oy:ssä käynnistyvät maanantaina yt-neuvottelut. Neuvottelut koskevat yhtiön koko henkilökuntaa. Yhtiössä työskentelee 43 vakituista ja 17 määräaikaista työntekijää.
Alustavien arvioiden perusteella yhtiön vakituisesta henkilökunnasta irtisanotaan 30 työntekijää. Toimitusjohtaja Atte Rantanen vahvistaa yt-menettelyn käynnistymisen. Hänen mukaansa yhteistoiminta menettelyllä henkilökunnan kanssa pyritään arvioimaan, miten irtisanottavien, osa-aikaistettavien ja määräaikaisiksi siirtyvien jakauma tapahtuu. Rantasen mukaan irtisanottavien määrä täsmentyy syksyn kuluessa.
Astropolistieto Oy hävisi taannoin tarjouskilpailu Liikenteen Turvallisuusvirasto eli Trafin puhelinvaihteen ja veroneuvontapalvelujen hoitamisesta. Vanhan sopimuksen tehtävät päättyvät tulevan tammikuun lopussa.
Trafin sopimuksen menetyksessä oli kysymys reilun 1,5 miljoonan euron liikevaihdon putoamisesta.
Trafin veroneuvontapalvelut hoidetaan jatkossa Espanjaan perustetussa asiakaspalvelukeskuksessa. Tapauksesta on tehty valitus markkinaoikeuteen, joka ei ole kuitenkaan vielä käsitellyt valitusta.