Sodankylän Jyty on kasvamassa Lapin suurimmaksi

Julkisten- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Sodankylän yhdistys eli Sodankylän Jyty on kasvamassa Lapin suurimmaksi liiton jäsenyhdistykseksi Lapin läänissä. Vauhtia kasvuun on antamassa Savukosken jytyläiset, jotka siirtyvät Sodankylän yhdistyksen jäseniksi ensi vuoden alusta. Savukoski on ollut aiemminkin osa Sodankylän yhdistystä 70-luvulla.

Sodankylän Jytyn puheenjohtaja Eini Kivilompolo pitää silti uusien jäsenien hankkimistä tulevaisuuden haasteena yhdistykselle. Viime vuosina eläkeläisjäsenten määrä on kasvanut suhteessa uusiin  työvoimajäseniin. Yhdistys juhlii 50-vuotistaivaltaan viikon kuluttua Luostolla.

Sodankylän yhdistyksessä on juhlavuonna 340 jäsentä, joista suurin osa on kunnalla töissä. Ammatiltaan joukko on hyvin kirjavaa; jäsenillä on lähes 100 eri ammattinimikettä käytössä.  Sodankylän Jyty on entiseltä nimeltään Sodankylän kunnallisvirkamiesyhdistys.

Työelämän kehittäminen yhteistyötä

Yhdistys on olemassa olonsa aikana panostanut merkittävästi ammatilliseen koulutukseen, ay-koulutukseen ja nuorisotoimintaan. Juhlavuoden muistamisetkin pyydetään ohjaamaan koulutusrahastoon.

Jyty on STTK:n alainen liitto. Jäsenistön etuja valvoo pääluottamusmies. Vuosien varrella pääluottamusmiehen rooli on muuttunut vaativammaksi, kun neuvotteluja ei käytykään enää vain palkoista, vaan oli oltava mukana työelämän kehittämisessä laajemminkin. Tällä hetkellä pääluottamusmiehenä toimii Helena Leppäjärvi.

Eini Kivilompolon mukaan kunta työnantajana on kuluneen vuoden aikana panostanut henkilöstöasioihin, mistä jäsenistö on tyytyväinen. Edunvalvonta on muutenkin sujunut hyvin. Uutena käytäntönä on aloitettu pääluottamusmiesten yhteiset palaverit, mikä on koettu toimivaksi tavaksi.

–Työelämän kehittäminen on yhteistyötä, jossa henkilöstön rooli tulee myös näkyä. Näin saadaan aikaan parhaat tulokset., toteaa Kivilompolo.

Toimintaa riittää

50-vuotisjuhlavuotta varten tämän vuoden alussa perustettiin juhlatoimikunta, jonka työ on nyt loppumetreillä. Juhlatoimikunnassa ovat ahkeroineet puheenjohtaja Eini Kivilompolo, varapuheenjohtaja Marja Näsi, sihteeri Marja Vuollunparras ja jäsen Anne Junttila.

–Sodankylän Jyty on yhtä kuin Riitta Vaara, kertoo juhlatoimikunta. -Hän on ollut mukana aktiivisesti kymmeniä vuosia yhdistyksen toiminnassa ja laatinut nyt historiikin.

Tänä päivänä jäsenet pääsevät erilaisille retkille, valtakunnallisille syys- ja talvipäiville, pikkujouluihin jne. Yhdistys maksaa jäsenilleen myös työhyvinvointia lisäämään tarkoitettua TYHY-rahaa, joka on otettu innostuneesti vastaan. Jäsenille pyritään järjestämään heidän toiveidensa mukaista toimintaa.

Jyty järjestää erikseen myös nuorisotoimintaa alle 36-vuotiaille. Nuorille on pitsa- ja elokuvailtoja, omia pikkujouluja sekä erilaisia alueellisia ja paikallisia tapahtumia joka vuosi. Näissä tapahtumissa pyritään parantamaan nuoren asemaa työpaikalla. Sodankylän nuorisovastaavana toimii Jani Uusitalo.

Jytyn 50-vuotisjuhlaa vietetään 13.10. Luostolla. Siellä kuullaan musiikkia, historian havinaa ja juhlapuheita. Paikalla on muun muassa Jytyn järjestöjohtaja Ari Sauros, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ahti Korvanen, kunniapuheenjohtaja Riitta Vaara ja alueasiamies Anssi Vuolio.

Kommentoi

Warning: Undefined variable $user_ID in /home/sodank1/www.sodankylanverkkolehti.fi/wp-content/themes/SV/comments.php on line 50

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.