Inkivääriä, hunajaa, sitruunaa, valkosipulia

Viikon öitä yskittyäni ja omia kotikonsteja kokeiltuani rohkenen soittaa terveyskeskuksen aikavaraukseen. Suoriuduttuani kohtuullisesti automaatin ohjeitten näppäilyneuvoista pääsin äänimerkin kuultuani sanelemaan vaivojani nauhoitukseen.

Eikä aikaakaan, noin tunnin odoteltuani puhelin soi. Teräksenkova, määrätietoinen, asiansa osaava vaivojen ja vaikerrusten kuunteluun kyllästynyt naisääni pitää itsestään selvänä, että minulla on ankara flunssa.

Sitähän kuulemma sairastaa aina koulujen alkamisen jälkeen puoli kaupunkia. Turha  sellaisella kiireistä lääkäriä vaivata. Sen kuin napsin jotakin apteekista saatavaa tulehdusta poistavaa kipulääkettä, ehkä tarvittaessa suihkuttelen jotakin nenäsuihketta, juon kuumaa ja lepään kunnolla. Tämän kohdalleni osuneen  flunssan kourissa kärvistellään yleensä nelisen viikkoa.

Antibiootteja on turha syödä, koska vaiva leijuu tiheinä pisaroina kaikkialla kaupungin yllä. Taudin voi poimia kaupan kassajonosta, hedelmien hypistelystä, setelirahoista, kädensijoista, ihan mistä vaan. Ja kyllä ihminen unen päästä kiinni saa, kun tarpeeksi väsyttää.

Jos kuitenkin kävisi niin, että en pystyisi hengittämään, minun on paras soittaa suoraan 112 eikä terveyskeskukseen. Kaupungissamme on myös yksityisiä lääkäriasemia, joiden puhelinpäivystystä voi kuormittaa turhilla soitoillaan.

Yritän vielä anella sympatioita valittelemalla kärsimyksiäni tykyttävistä pullottavista poskionteloista sekä kurkusta, joka on kuin vereslihalla. Teräsnainen nauraa kolkosti korvaani. Nehän juuri kuuluvat tähän kaupunkiamme vaivaavaan epidemiaan.

Siinä tapauksessa, että kurkustani löytyisi valkoisia pilkkuja, voisin vaivata häntä soitollani ensi viikolla uudestaan. Ryntään puhelimesta peilin ääreen tarkastamaan kurkkuni tilanteen. Näen pilkuttoman liekehtivänpunaisen kuilun.

Terveyskeskustädin napakasta yhteydenotosta ymmärrän, että minun on otettava käyttöön kaikki sekä apteekeissa myytävät että poppamiesten keksimät konstit, lopetettava säälimästä itseäni, ryhdistäydyttävä päivän töihin. Sainhan myös luvan toki palata langalle, jos oireita ilmenee vielä kuukauden kuluttua.

Jatkan valkosipulin kynsien imeskelyä, hengitän ärhäkkää höyryä, kurlaan suolavedellä, huuhtelen sarvikuonolla nenäonteloita useampia kertoja päivässä, tyhjennän lastenlasten kuumetautien varalle säilömiäni mustaherukkavarastoja, puristan sitruunoita juomaveteen, nautin hunajaista inkivääriteetä, kokeilen kiltisti aivan kaikkea paitsi mummoni  sipulimaitoa, jonka pelkkä muistelu tekee olon vieläkin epämukavammaksi.

Soitan ystävättärelle, jonka kanssa piti mennä konserttiin Verkatehtaalle. Kerron etten voi tulla pilaamaan musiikkielämystä yskinnälläni, johon eivät auta edes jääkarhujen mainostamat hyytävät pastillit.

Ystävättärellä on lääkkeeksi lämmintä myötätuntoa ja uusi intialainen resepti, joka räjäyttää pään ja poskiontelot: sekoitetaan hunajaa raastettuun inkivääriin. Siitä pikkulusikallinen suuhun, annetaan hitaasti vaikuttaa, pureskellaan atomeiksi ja niellään jos on enää mitään nielemistä.

Raastan mehevää inkiväärinjuurta, sekoitan juoksevaan hunajaan.  Jopa alkaa virrata nenä, silmät ja sielukin. Kyllä intialaiset osaavat. Suosittelen kyynelöiden tuoretta inkivääriraastetta kaikkiin vaivoihin. Kokeilkaapa!

MAIJA P.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.