Talousjohtajalla alkoi pitkä vapaa

Eläkkeelle jäänyt talousjohtaja Sirkka Kreivi pitää Sodankylän kuntaliitosta enemmän mahdollisuutena kuin minään uhkana.
Talousjohtaja Sirkka Kreivi jättää iloisena tehtävänsä Sodankylän kunnassa. Viimeinen työpäivä päättyi vesisateeseen, mutta sitten alkoi harvinaisen pitkä vapaa. Ensin pitämättä olleet lomat ja sen päälle odotetuille eläkepäiville. Talousjohtaja huokaa tyytyväisenä: – Se on tehty!
Sirkka Kreivi tunnustaa, että tunnelma on myös vähän outo. Koko elämän ajan työ on rytmittänyt arkipäivää ja nyt sinne virastoon ei enää mennäkään.
Eläkeiän myöhentämispuheet eivät saa Sirkka Kreiviltä kannatusta. Hänkin tuntee tehneensä töitä aivan riittävästi. Jaksaminen ei ole enää samaa kuin nuorempana. Hän sanoo ihmettelevänsä ihmisiä, jotka ruumiillisessa työssä jaksavat tehdä töitä pitkään jopa yli eläkeiän seitsemänkymppisiksi. –Se on kova sana.
Sirkka Kreivi tuli töihin Sodankylän kuntaan 1983 kunnansihteeriksi. Paria välivuotta kuntatarkastajana lukuun ottamatta hän on toiminut samoissa tehtävissä, virkanimike vain on vaihdellut. Väliin hän tosin toimi kunnanjohtajanakin.
Sirkka Kreivi toivoo, että palvelut hoidettaisiin kunnassa jatkossakin jämerästi, mutta taloudellisesta puolesta kiinni pitäen. Tuottavuuden ja tuloksellisuuden keskinäistä suhdetta ei pitäisi päästää unohtumaan.
-Elämä on muuttumassa epävarmaksi. Työpaikat, joita on pidetty vakaina ja varmoina eivät välttämättä enää sitä ole. Sodankylä on ollut varma. Palkkoja ei ole tarvinnut alentaa ja lomautuksiakin on ollut muistaakseni vain kerran. Sodankylässä on saatu olla kuin herrankukkarossa, kun olemme maantieteellisesti niin iso kunta, mainitsee talousjohtaja
Kuntaliitos mahdollisuus – luontotuho ei
Sirkka Kreivi ei kuitenkaan sulje pois tulevaisuudelta vaihtoehtoa, jossa Sodankylä olisi osa liitoskuntaa. Kaikista päinvastaisista käsityksistä huolimatta asia elää edelleen pinnan alla. Sirkka Kreivi pitää kuntien yhdistymistä enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.
-Muutosta pelätään, mutta kuntaliitoshan ei tarkoita palvelujen loppumista paikkakunnalta. Palvelut on jokseenkin pakko ajatella aina asiakaslähtöisesti. Enemmän kuntaliitokset tarkoittavat hallinnon keventämistä. Ei se haittaa, jos hallintoa pyörittävät virkamiehet ovat kauempana. Mutta huolta täytyy pitää, että mikään palvelu ei jää hoitamatta, jos yhdistymisiä tulee, korostaa Sirkka Kreivi.
Kaivosteollisuuden aiheuttamista vahingoista Lapin luonnolle eläkkeelle jäänyt talousjohtaja Sirkka Kreivi on aidosti huolissaan. Kaivosteollisuus tuo Sodankylässä jo nyt työtä ja toimeentuloa ja varmasti tekee sitä tulevaisuudessa enenevässä määrin. Mutta miten turvataan, ettei kaivosten vaikutus ympäristöön olisi niin tuhoava kuin muutamin paikoin on jo nähty.
-Kaivoskysymyksissä ympäristölupaviranomaisten ote saisi olla tiukempi ja totta puhuen, osaamistakin saisi olla hiukan enemmän, toteaa Sirkka Kreivi.