Rahaa tarjolla nuorten ja kyläpalvelujen hankkeisiin

-Pienet kehittämishankkeet kootaan nyt yhtä aikaa arvioitavaksi ja loppukauden varat ohjataan parhaiten toteutettaviin. Nyt kannattaa olla säpäkkänä, vihjaa toiminnanjohtaja Hanna-Leena Talvensaari.
Pohjoisimman Lapin Leaderilla on alkanut pienten hankkeiden teemahaku, jossa tarjolla on rahaa erityisesti kylien palvelujen, nuorten ja elinkeinoelämän kehittämiseen. Hankehaku on tarkoitettu yhdistyksille ja julkisille organisaatioille ja se kestää 12.marraskuuta saakka.
Leaderin toiminnanjohtaja Hanna-Leena Talvensaaren mukaan nyt alkaneessa erityisessä teemahaussa kehittämishankkeet kootaan arvioitavaksi yhtä aikaa, jotta loppukauden varat voidaan ohjata parhaiten toteutettaviin toimenpiteisiin. Jos ideoita on mielessä niin viimeistään nyt on siis syytä olla liikkeellä.
Valinnassa painotetaan erityisesti kylien palveluihin ja nuoriin kohdistuvia hankkeita, mutta myös elinkeinoelämän kehittämistä.
-Esimerkiksi nuorten osallisuutta, kotiseutuidentiteettiä vahvistavia ja harrastusmahdollisuuksia lisääviä hankkeita on tähän mennessä rahoitettu vain muutamia. Kuitenkin kaikkien toive on, että nuoret kiintyisivät kotiseutuunsa ja tulisivat tänne takaisin opiskelujen jälkeen. Näille tuleville aikuisille tätä aluetta juuri kehitetään, korostaa Hanna-Leena Talvensaari.
Talvensaari kertoo, että kehittämishanke on kuin matka piste A:sta pisteeseen B. Lähtökohtana on yleensä joku ongelma, johon haetaan ratkaisua hankkeen avulla. Laadittavasta hankesuunnitelmasta pitäisi käydä ilmi, millä toimenpiteillä ongelma ratkaistaan.
-Tukea hankkeeseen voi saada enintään 90 prosenttia. Yksityisen rahoituksen lisäksi hakijalla tulee olla kassavaroja pyörittää hanketta, koska suurin osa tuesta maksetaan jälkikäteen. Kehittämishanke ei ole tarkoitettu jonkin jaqtkuvaksi ajatellun toiminnan esimerkiksi yhdistyksen toimihenkilön palkkaamiseen, mainitsee Talvensaari.
Täytettävä kehittämissuunnitelma löytyy yhdistyksen sivulta www.pll.fi ja apua hankeidean työstämiseen hankkeeksi saakka antaa hankeneuvoja Annika Kostamo.
Tukea aloittaville ja toimivillekin yrityksille
Toiminnanjohtaja Hanna-Leena Talvensaari muistuttaa, että muilla hanketyypeillä on jatkuva haku meneillään. Rekisteröityneet yhdistykset voivat hakea tukea yleishyödyllisiin investointeihin, kuten kylätalon remontointiin tai muuhun elinvoimaisuutta lisäävään investointiin tai hankintoihin.
-Yritystoimintaa suunnittelevan kannattaa olla yhteydessä Leaderiin, sillä alkuinvestointeihin ja kehittämiseen voi saada tukea. Myös jo toiminnassa olevat yritykset voivat saada tukea esimerkiksi toiminnan laajentamiseen tai kehittämiseen liittyviin investointeihin, toteaa Talvensaari.
Tuki on aina harkinnanvarainen ja sitä myönnetään kehittämissuunnitelman ja lainsäädännön mukaisille ja Leaderin asettamia tavoitteita parhaiten toteuttaville toimenpiteille.
Hanna-Leena Talvensaari kannustaa yrityksiä miettimään investointeja ja kehittämistoimia nyt, sillä ohjelmakausi 2007 – 2013 on loppusuoralla ja tulevan ohjelmakauden tukitasoista ei vielä ole tietoa.
Tämän hetkisen tiedon mukaan tukitasot tulevat laskemaan. Tukea voi hakea vuoden 2013 loppuun saakka ja hankkeet tulee toteuttaa vuoden 2014 loppuun mennessä.