Löytyykö ehdokkaita

Kateus on katoamatonta kansanperinnettä. Sen juuret ovat syvällä. Jokainen meistä kadehtii jotakuta toista ja joku sinua ja minuakin. Ja kukaan ei tunnusta sitä.

On helppo kadehtia niitä, joilla vaikuttaa olevan enemmän kuin meillä. Veroluettelosta voimme lukea, kuinka paljon rikkaammat ovat tienanneet. Kuinka he kehtaavat ja aivan varmasti täysin ansiotta.

Toisaalta on helppo kadehtia myös niitä, joilla ei ole. He, jotka saavat tukia asumiseensa taikka muuten elämiseensä, voisivat aivan yhtä hyvin mennä töihin.

Entäs maataloudesta tulonsa saavat! Aivan turhia tukia heillekin. Mitä järkeä on tukea kotimaista maataloutta. Kuka meistä nyt haluaisi syödä lähiruokaa. Tuokaamme mieluummin ulkomailta saastuneessa maassa kasvatettuja veritomaatteja tai vaikka hormonilihaa.

Ketä kiinnostaa, mitä tuottaja tai työntekijä nettoaa tai kuinka eläimiä tai kasveja kasvatetaan, kunhan me saamme hyödykkeitä huokealla. Ulkomailla kaikki on kuitenkin aina halvempaa kuin meillä!

Ulkomaalaiset Suomessa ovat myös hyviä kadehtimisen kohteena. Valtavia tukia, mieletöntä rikollisuutta ja marjatkin katoavat metsistämme.

Kukaan ei tahdo maksaa veroja, mutta kaikki tahtovat, että yhteiskunta tuottaa juuri meille sopivia palveluja. Jos meillä on päiväkoti-ikäisiä lapsia, lapsille pitäisi olla laadukasta hoitoa. Kun meillä on kouluikäisiä lapsia, koulun pitäisi tuottaa juuri lapsellemme sopivaa opetusta meidän ehdoillamme. Ja kun meillä on tarve saada iäkkäille vanhemmillemme hoitoa, sitä pitää saada välittömästi.

Totta kai näin. Me näemme maailman omista tarpeistamme käsin. Ne johdattavat elämäämme. Jos urheiluharrastus on meille oleellista, me tahdomme, että sille luodaan mahdollisuudet ja varustetaan harrastuspaikat. Jos näytteleminen tai kuvataideharrastus on tärkeää, vaadimme toisenlaisia asioita.

 

* * *

 

Kunnallisvaalit lähestyvät. Nyt pitäisi miettiä, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Ja kuka ehdokas parhaiten ajaa meidän asioitamme. Kaikista asioista ei päätetä kuntatasolla, mutta monista meitä koskettavista jokapäiväisistä asioista päätetään.

Pitäisikö valita mies vai nainen. Sellainen ehdokas, jolla on lapsia tai sellainen, joka on lapseton. Olisiko parempi äänestää iäkästä vanhaa jäärää vai nuorta kokematonta maitopartaa. Entäs sitten puolue. Annako ääneni puolueelle, jolla on pitkät perinteet vai jollekin uudelle ja tuoreemmalle. Vai onko puolueella sittenkään näin kuntavaaleissa mitään väliä.

Kannattaako sittenkään äänestää.  Mitä yhdestä vaivaisesta äänestä. Onko parempi sittenkin vain nurista, että mitään muutosta ei kuitenkaan tapahdu. Kaikki jatkuu samaa rataa. Edelleenkin naapurin puolella on ruoho vihreämpää ja katuvalot eivät pala taloni luona.

Toisaalta voihan minun ääneni myös ratkaista. Juuri minun äänelläni joku ehdokas pääsee lävitse ja on yksi heistä, joka tekee kunnassamme päätöksiä.

Siispä äänestän. Olen myös päättänyt kohteen. Äänestän sellaista ihmistä sukupuoleen, ikään tai puolueeseen katsomatta, joka lupaa minulle, että hän tekee parhaansa ajaakseen meidän kaikkien asioita. Hänen pitää myös tunnustaa tosiasia: yhteiskunta on juuri niin vahva kuin sen heikoin jäsen.

Onko ehdokkaita?

 

EIJA SIREN

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.