Punaupseerit unohdettu osa Sodankylän historiaa
Sodankylän Verkkolehdessä käynnistynyt sarja sodankyläläisistä punaupseereista on saanut hämmentyneen, mutta uteliaan vastaanoton. Hämmennys ei ole mikään ihme, sillä kyse on aikalailla unohduksiin painuneista tapahtumista ja henkilöistä paikkakunnan historiassa.
Sodankylän punaupseerit on hiukan harhaanjohtava nimi juttusarjalle, sillä sarjassa kerrotaan paljon myös muista sodankyläläisistä ihmisistä. Yhteistä heille kaikille on se, että 20- ja 30-luvuilla he siirtyivät Neuvosto-Venäjälle kuka mistäkin syystä.
Neuvosto-Venäjälle lähteneitä ihmisiä sanottiin aikaisemmin loikkareiksi, mutta itse en tuota termiä käytä. Loikkarit on enemmänkin tuolle ajalle tyypillinen poliittisväritteinen haukkumasana, joka ei tee oikeutusta koko sille väestön osalle, joka päätyi rankkaan ratkaisuun naapuriin siirtymiseksi paremman elämän toivossa.
Kommunistinen aate tietysti paloi joidenkin lähtijöiden silmissä, mutta kokonaisuutta tarkastellessa poliittiset syyt lähtöön jäävät selvästi vähemmälle. Heikot taloudelliset olosuhteet, työttömyys ja jopa nälkä olivat pääasiallisia motiiveja, kun sodankyläläisetkin tekivät henkilökohtaisia ratkaisujaan lähtemiseksi.
* * *
Sodankylästä siirtyi Neuvosto-Venäjälle 1920 ja 1930 -luvuilla satoja miehiä. Eikä vain miehiä, vaan myös naisia ja lapsia. Koko Pohjois-Suomea ajatellen Sodankylä oli tässä kysymyksessä merkillinen paikkakunta, sillä naapurikunnista Venäjälle menijöitä näyttää olleen vain murto-osa tähän pitäjään verrattuna.
Yhtenä selittävänä tekijänä voidaan pitää 20-luvun Sodankylän itäkairojen lukuisia ja suuria metsätyömaita, joihin hakeutui runsaasti väkeä muualta Suomesta. Näiden tukkityömiesten piti olla Sodankylässä kirjoilla, mikäli työmailta töitä mieli saada.
Kokonaan suuret metsätyömaat eivät kuitenkaan selitä sodankyläläisten runsasta siirtymisen vimmaa Neuvostoliittoon. Katselin lähteneitten nimilistaa ja perinteisiä sodankyläläisiä nimiähän ne olivat lähes kaikki. Väistämättä mieleen tuli, että lieköhän paikkakunnalla ainoatakaan sukua, josta Venäjälle siirtyneitä ei olisi ollut.
Lähtijöitä oli joka kylästä. Kirkonkylästä tietysti eniten, mutta paljon myös Sompion entisistä kylistä Riestosta, Korvasesta ja erityisesti Lokasta. Yksittäisistä sivukylistä Sattasesta lähti todennäköisesti kaikkein eniten.
* * *
Menijöitä oli paljon ja onneksi palanneitakin, tosin ei yhtä paljon. Neuvosto-Venäjä koitui kymmenien, ja pahoin pelkään, jopa puolentoistasadan sodankyläläisten kohtaloksi. Vain harvat kotikontunsa jättäneet selvisivät Neuvosto-olosuhteissa läpi kurjuuden, Stalinin vainojen ja lopulta toisen maailmansodan. Mutta heitäkin silti löytyi.
Sallan läskikapina 1922 saattoi olla yhtenä vaikuttavana tekijänä sodankyläläisten myöhempään normaalia runsaslukuisempaan siirtymiseen Venäjälle. Itse läskikapinassa nimittäin lähti Jahvetti Moilasen johdolla Venäjälle paljon suurempi joukko sodankyläläisiä kuin on koskaan arvattu.
Voi olla, että kapinassa lähteneet houkuttelivat tavalla tai toisella myöhempiä lähtemistä puntaroivia tekemään ratkaisunsa.
Sodankyläläisten runsas mukana olo läskikapinassa on aivan ilmeisesti ollut vaikuttamassa siihen, että Jahvetti Moilanen alias Janne Myyryläinen suunnitteli 1926 toistakin läskikapinan tyyppistä iskua Pohjois-Suomeen. Tällä kertaa kohteena olisi ollut suoraan Sodankylä.
Asiakirjatiedoista on käynyt ilmi, että 20- ja 30-luvuilla Neuvosto-Venäjälle menneistä sodankyläläismiehistä yli kymmenen sai upseerin koulutuksen Kansainvälisessä sotakoulussa Pietarissa. Näiden punaupseeriksi koulutettujen miesten ”jalanjälkiä” on ollut helpompi seurata kuin tavallisten kansalaisten. Sen vuoksi Sodankylän Verkkolehden sarjan nimi on Sodankylän Punaupseerit.
TUURE NEITOLA