Raija Palokangas projektipäälliköksi
Metsätalousinsinööri Raija Palokangas on valittu Elämää Sompion kyliin –kehittämishankkeen projektipäälliköksi. Kunnanhallitus teki valinnan torstaisella äänestyspäätöksellä 5 – 4. Palokankaan varalle valittiin Anu Uimaniemi. Tehtävään haastateltiin viittä hakijaa.
Elämää Sompion kyliin –kehittämishankkeella tavoitellaan tyhjeneviin kyliin elinvoimaisuutta, yhteisöllisyyttä ja pyritään parantamaan kylissä viihtymistä. Hankkeessa on mukana ainakin yhdeksän Sodankylän sivukylää.
Kylien mielestä elinvoimaisuutta voidaan säilyttää kylissä uusien asukkaiden houkuttelulla, kyläsuunnitelmien ja nettisivujen laadinnalla, kylätalojen kunnostamisella sekä liikuntaa ja virkistystä palvelevilla rakennelmilla.
Lisäksi toivelistasta löytyy opaste-, info- ja historiataulujen toteutus kyliin sekä maisema- ja luontopolkujen suunnittelu.
Hankkeen kustannusarvio on 139.965 euroa. Julkisen rahoituksen osuus on 90 prosenttia. Kylät maksavat yhdessä loput 10 prosentin osuuden ja se katetaan suurimmalta osin talkootyönä. Julkisesta rahoituksesta Sodankylän kunnan osuus on 20 prosenttia eli reilut 25.000 euroa.