Kuntalaisten vaikea tehtävä vaaleissa
Mielestäni Sodankylän kuntalaisilla on tulevissa vaaleissa vaikea tehtävä valita kahden vaihtoehdon välillä; nimittäin SÄILYTTÄJIEN JA UUDISTAJIEN välillä.
Haluatko sinä äänestää säilyttäjää?
Vanha nurkkakuntainen politikointi jatkuu. Uusia toimintatapoja kuten avoimuutta kuntalaisiin nähden ei oteta käyttöön vaan säilytetään ja jatketaan ”salaista politikointia”.
Uusien hyvien hankkeiden toteuttaminen onnistuu vain jos hyvä hanke ” ujutetaan” säilyttäjäryhmän toimesta käsittelyyn. Asioiden valmistelu ei ole avointa.
Valmistelussa ei tuoda vaihtoehtoja esitetylle hankkeelle eikä myöskään valmistelussa toteuteta mahdollisen päätöksen vaikutusten arviointia millään tavoin. Päätös tehdään ns. säkki päässä, junttaamalla ei perusteellisen keskustelun ja arvioinnin pohjalta.
Vanha meininki näin jatkuu.
Uudistaja on mahdollisuus
Uudistajan tahtotila on Avoimuus valmistelussa, avoimuus päätöksenteossa ja avoimuus päätöksen perusteluissa. Kuntalaki yksiselitteisesti edellyttää avoimuutta.
Avoimuuden vaatimus on myös tultava kunnan palveluita hoitaviin kunnan tytäryhtiöihin kuten lämpöyhtiö, vesiyhtiö ja vuokra-asuntoja hallinnoiva yhtiö. Uudistajan tahtotila on avoin vastuun ottaminen. Kaikista vaikeistakin asioista tulee voida keskustella avoimesti ja kantaa vastuu.
Uudistajan tahtotila on myös yhteistyö. Yhteistyötä tulee tehdä kaikkien valtuutettujen, kuntalaisten ja eri sidosryhmien kanssa. Virkamiesten ja luottamushenkilöitten yhteistyö on välttämätön asia.
Vaalien jälkeen on syytä unohtaa politikointi ja tehdä yhdessä töitä kuntalaisten hyväksi ainakin 3 vuotta. Vaalikauden viimemetreillä voi jo vähän politikoida.
Uudistaja haluaa asioitten ja hankkeitten valmisteluun aina vaihtoehdon mukaan, koska vertailu on oikean päätöksen pohja. Uudistaja haluaa myös, että kun hanketta valmistellaan niin, valmistelijan on tehtävä mahdollisen päätöksen VAIKUTUKSEN ARVIOINTI.
Vaikutusten arviointi tarkoittaa sitä miten mahdollinen päätös
vaikuttaa – kunnan talouteen ja verotukseen sekä velkaantumiseen – kunnan palveluihin – mitä päätös vaikuttaa yrityksiin ja yritystoimintaan jne.
Yritysvaikutusten arviointi on vahva keino edistää yrittäjyyttä, joka sitten tukee työllisyyttä ja edelleen kunnan verokertymää ja näin tukee myös vahvasti kunnan palvelujen järjestämismahdollisuutta.
Päätöksentekoelin arvioi valmistelijan esityksen perusteella myös tarkkaan päätöksen vaikutuksen. Uudistuminen kaikilta osin on mahdollista vain jos kuntalaiset vaalissa tekevä päätöksen uudistajien hyväksi.
Sodankylän kokoomus haluaa uudistaa. Tulevaan kuntavaaliin haemme edelleen lisää uusia ehdokkaita, jotka haluavat uudistusta.
TUOMO NEITOLA
valtuutettu