Lehdistä poimittua puolitoista vuosisataa sitten

OULUN WIIKKO-SANOMAT 26.5.1866

Sanomalehti ”Helsingfors Dagblad” on palstoihinsa ottanut erään Ruotsinmaalla ulostulevassa sanomalehdessä nimeltä ”Nya Dagligt Allehanda” tavattavan kirjeen, jonka joku Haaparannalta on viimemainitun lehden toimitukselle kirjoittanut muutaman ystävänsä käynnistä Sodankylässä viime joulun tienoilla olemassa läsnä jonkun sukulaisensa siellä pidettävissä hautajaisissa.

Mainittu ruotsalainen kynäilijä sanoo pari paivää jälkeen tämän murhejuhlallisuuden tulleen Oulusta Sodankylään erään nuoren papismiehen pitämään sielunpaimenen tointa pitäjäässä.

Oulusta olisi hän muka läpikulkeissaan pitänyt häitä Helsingistä tänne hänelle vastaksi tulleen seitsentoista vuotiaan morsiamensa kanssa. Tämä nuori puoliso, yhtä sivistynyt ja viehättävä kun hyvissä varoissa kasvatettu, ei olisi silmänräpäystäkään epäröinyt sinne erämaahan seurata miestänsä, vaikka sai kärsiä kaikenlaisia luopumuksia, jopa puutettaki. ”Mikä koto,” sanoo vielä kirjeen tekijä, ”nuorelle naiselle, joka on ollut korkialle ylösotettuna Helsingin siveimmissä seuroissa!

Mikä osoitus syvällisestä ja todellisesta rakkaudesta!

Mikä onni olla sellaisen naisen miehenä!

Sellaisissa suhteissa täytyy yksin Sodankyläki muuttua taivaan valtakunnaksi — Kuka nyt tuo nuori pappismies lienee ja kuka tuo enkeli, jonka seurassa sama mies Sodankylässä huokuu taivaallista autuutta, sitä ei suinkaan täällä Oulussa kukaan tienne. Eikä täällä tiettäne sellaista parikuntaa nyky-aikoina muuttaneen muuallekaan Pohjan puolessa.

 

Lehtiä selaili: EIJA SIREN

Kommentoi

Warning: Undefined variable $user_ID in /home/sodank1/www.sodankylanverkkolehti.fi/wp-content/themes/SV/comments.php on line 50

Sinun pitää kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.